In English
In English

Asiakkaamme on huolintaan, overseas-toimintoihin ja lämpösäädeltyihin kuljetuksiin erikoistunut suomalainen kuljetus- ja varastointikonserni. Kasvava yhtiö tuottaa laadukkaita logistiikkapalveluja sekä kokonaisvaltaisia ratkaisuja erikoistuotteille kotimaassa ja ulkomailla.

Haemme nyt asiakasyrityksellemme LIIKENTEENHOITAJAA ULKOMAANLIIKENTEESEEN Helsinkiin. Valittu henkilö rekrytoituu suoraan asiakasyritykseen ja työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva.

Hakemamme henkilö omaa vahvan kokemuksen ulkomaanliikenteen hoidosta. Kokemus nimenomaan elintarvikeliikenteen hoidosta on plussaa. Työn kuvaan kuuluu myös kannattavuuslaskentaa, joten sen osaaminen on välttämätöntä. Lisäksi tehtävä edellyttää sujuvaa suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa, saksan kielen osaaminen on eduksi. Olet hyvä tiimityöskentelijä ja mukaudut helposti monenlaisiin tilanteisiin ja muutoksiin. Omaat kykyä itsenäiseen toimintaan, sitoutuneisuutta, halua ja valmiutta kehittyä työntekijänä ja toimia osana yrityksen kehitystiimiä.

Tarjoamme sinulle hyvät edellytykset työskennellä ja kehittyä alallaan merkittävän ja jatkuvasti kasvavan kansainvälisen yhtiön palveluksessa, innostavassa, kannustavassa ja hyväntuulisessa työyhteisössä.

Kiinnostuitko? Jätä hakemus sivuillamme www.amiko.fi ja lisää mukaan kuukausipalkkatoiveesi. Otamme yhteyttä haastatteluun valittuihin.


Amiko on kotimainen henkilöstöpalveluihin keskittynyt yritys. Toimintamme taustalla ovat vankka kokemus ja laaja toimialatuntemus. Tarjoamme töitä, jotka joustavat elämäntilanteesi mukaan, tuovat uusia haasteita tai kasvattavat osaamistasi – sinä päätät! Työllistämme sinut ja pidämme sinusta huolta urapolullasi. Tutustu meihin sivuillamme www.amiko.fi – olemme myös Facebookissa @amikooy!

Pikahakemus

Lisätietoja työpaikasta

Nämä saattaisivat myös kiinnostaa sinua

Huoltokoordinaattori Arctic Machine Oy:lle

Vakituinen • Kokoaikainen
Keski-Suomi • Toimistotyö
Haku päättyy 10.12.2023

Controller Helsinkiin

Vakituinen • Kokoaikainen
Uusimaa • Toimistotyö
Haku päättyy 03.12.2023

Toimistotyöntekijä Lahteen

Määräaikainen • Osa-aikainen
• Toimistotyö
Haku päättyy 07.12.2023
Scroll to Top