In English
In English

Blogi

Terhi Tirkkosesta Verkkotilit Oy:n uusi toimitusjohtaja

Verkkotilit Oy muutoksen keskellä Amikolla tapahtui merkittävä muutos heti syksyn alussa, kun VerkkoTilit Oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Kaarina Metsä-Vähälä jäi eläkkeelle elokuussa. VerkkoTilit Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Terhi Tirkkonen, joka aloitti elokuussa kyseisen tehtävän parissa. Taloushallinnon ammattilaisesta toimitusjohtaja Terhi Tirkkonen on taloushallinnon rautainen ammattilainen, jolta löytyy rutkasti kokemusta erilaisista alan

Lue koko juttu

Amiko Henkilöstöpalvelut – merkittäviä muutoksia edessä!

Amiko Henkilöstöpalveluille uusia muutoksia Amikolla tapahtuu elokuun aikana kaksi jännittävää nimitysuutista henkilöstöpalveluiden puolella. Muutokset tapahtuvat Amikon pääkonttorilla Lahden toimipisteessä. Amikon Lahden toimipisteen aluejohtaja Niko Reinikainen siirtyy nyt liiketoimintajohtajan tehtäviin Amiko Henkilöstöpalveluiden puolella. Niko on työskennellyt jo yli 11 vuotta henkilöstöpalvelualalla, jonka vuoksi hänellä on vahva käsitys alan tarpeista ja odotuksista.

Lue koko juttu

Amiko Analysis sai uuden vahvistuksen tiimiinsä!

Amiko Analysis sai uuden vahvistuksen tiimiinsä! Juhana Lamberg aloitti Amiko Analysiksen tiimissä elokuussa HRD-konsultin ja valmentajan tehtävissä. Koulutukseltaan Juhana on MBA/ YAMK sekä ammatillinen opettaja. Juhana tuo Amiko Analysiksen tiimiin paljon uutta osaamista ja tuoretta näkökulmaa monipuolisen taustansa ansiosta. Juhanalta löytyy pitkä kokemus niin liiketoiminnan, ihmisten ja asiakaskokemuksen johtamisesta erityisesti

Lue koko juttu

Työhakemuksen tarkistuslista – katso näiden seikkojen olevan kunnossa

Näin varmistat onnistuneen työhakemuksen Oletko epävarma, että työhakemuksesi varmasti täyttää kaikki kriteerit? Älä huoli, tässä blogissa käymme kattavasti läpi työhakemuksen tarkistuslistan ja sen jokaisen kohdan. Tämä tarkistuslista auttaa sinua varmistamaan, että työhakemuksesi on huolellisesti tehty, selkeästi kohdennettu ja erottuu massasta. Keskity työhakemuksessasi ennen kaikkea rakenteeseen, vastaa työpaikkailmoituksen esittämiin vaatimuksiin konkreettisten esimerkkien avulla

Lue koko juttu

Miten sanoittaa omaa osaamistaan työhakemuksessa?

Vinkkejä työhakemukseen etenkin pitkän työkokemuksen omaaville hakijoille Oman osaamisen sanoittaminen saattaa olla joskus hankalaa, etenkin jos omaa paljon kokemusta erilaisista työtehtävistä. Työhakemusta laatiessa on tärkeää osata erottaa, mitkä vahvuusalueet ovat relevantteja ja mitkä eivät. Työhakemuksessa omasta osaamisesta kertominen usein vaikuttaa suoraan työnhaun tuloksellisuuteen. Seuraavaksi käsittelemme vastauksia tyypillisimpiin kysymyksiin aiheeseen liittyen.

Lue koko juttu

Panasoft Oy siirtyi Marathon Software AB:n omistukseen

Panasoft Oy siirtyi Marathon Software AB:n omistukseen Amiko myi Panasoft Oy:n kaikki osakkeet Marathon Software AB:lle. Osakekauppa toteutui 2.6.2026. Vuonna 1982 perustettu Panasoft Oy tarjoaa merenkulun henkilöstöhallinnon ohjelmistoratkaisuja vuorosuunnitteluun, työajanseurantaan, palkanlaskentaan ja työntekijöiden pätevyyksien hallintaan sekä niihin liittyviä palkanlaskenta-, perehdytys- ja räätälöityjä kehityspalveluita. Yhtiö oli osa Amikoa noin kahdeksan vuoden

Lue koko juttu

Mitä sinun pitäisi kysyä työnantajalta?

Kysymykset, jotka vakuuttavat rekrytoijan – ja auttavat sinua valitsemaan oikean työpaikan Usein työhaastattelun lopussa haastateltavaa pyydetään kertomaan mahdollisista lisäkysymyksistä, joita esittää työhaastattelijalle tai työnantajayritykselle. Kysymysten avoin esittäminen osoittaa usein motivaatiota työnhakijan puolelta ja kertoo hakijan rehellisyydestä. Kysymyksien esittäminen myös auttaa haastateltavaa arvioimaan, sopiiko kyseinen avoin paikka juuri sinulle. Mitä sitten kannattaa kysyä tämänkaltaisessa tilanteessa? Mitkä kysymykset saavat

Lue koko juttu

Amiko Työkykypalveluille uusia valmentajia

Annu Toikka ja Visa Noponen ovat aloittaneet Amiko Työkykypalveluilla Amiko työkykypalveluiden tiimissä on aloittanut kaksi uutta työkykyvalmentajaa. Uudenmaan alueella työkykyvalmentajan roolissa on aloittanut Annu Toikka, joka on koulutukseltaan sosionomi (AMK) sekä restonomi (AMK). Seinäjoen ja Vaasan alueella työkykyvalmentajana on aloittanut Visa Noponen, joka on myös sosionomi (AMK) koulutukseltaan. Annu Toikka

Lue koko juttu

Kysytyimmät haastattelukysymykset ja vinkkejä siihen, miten niihin kannattaa vastata

Kysytyimmät haastattelukysymykset ja vinkkejä siihen, miten niihin kannattaa vastata Usein työhaastatteluissa kysytään laajalti samoja kysymyksiä. Tavanomaisiin kysymyksiin haastattelussa kuuluvat esimerkiksi: kerro jotain itsestäsi, miksi sovellut juuri tähän työtehtävään ja mitä tulevaisuuden suunnitelmia tai tavoitteita sinulla on. Kyseiset kysymykset antavat haastattelijalle selkeän ja laajan kuvan hakijasta, sekä hänen motivaatioistaan. Näihin kysymyksiin

Lue koko juttu

Etätyön johtaminen 2026 – selkeys ja tuloksellinen vuorovaikutus ratkaisevat onnistumisen

Etätyön johtaminen 2026 – selkeys ja tuloksellinen vuorovaikutus ratkaisevat onnistumisen Etä- ja hybridityö ovat tulleet jäädäkseen. Ne tuovat vapautta ja joustavuutta, mutta toimivat kunnolla vain, jos johtaminen tukee ihmisiä selkeillä rakenteilla ja toimivalla vuorovaikutuksella. Tavoitteiden kertominen saattaa olla helppoa, mutta toimivan vuorovaikutuksen rakentaminen koetaan usein haastavammaksi aiheeksi. Selkeät tavoitteet ja

Lue koko juttu

Miten työnhaussa voi erottua ilman pitkää työkokemusta?

Miten työnhaussa voi erottua ilman pitkää työkokemusta? Työn hakeminen ilman aikaisempaa työkokemusta saattaa olla monelle uudelle työnhakijalle haaste. Työkokemus on kuitenkin ainoastaan yksi rekrytoijien arvostama ominaisuus hakijassa. Merkittävämpiä tekijöitä ovat yleisesti hakijan asenne, oppimiskyky sekä motivaation taso. Etenkin uransa vasta aloittavien kohdalla tai alemman tason työtehtävissä ei usein oletetakaan pitkää

Lue koko juttu

LinkedIn työnhaussa – käytätkö profiilisisi täyden potentiaalin?

LinkedIn työnhaussa – käytätkö profiilisi täyden potentiaalin? LinkedIn on tänä päivänä tärkeä työväline etenkin työnhaussa ja verkostoitumisessa. LinkedIn on suosittu alusta, jota käytetään pääsääntöisesti ammatillisten verkostojen luomiseen ja niiden ylläpitoon. LinkedIniä käytetään nykyään tehokkaasti myös työnhaussa perinteisten työnhakusivustojen ohella. LinkedInin tehokas hallinta on nykyään entistä tärkeämpää, koska yhä useampi rekrytoija

Lue koko juttu

Miksi yritykset palkkaavat jatkuvasti itsensä näköisiä ihmisiä – ja maksavat siitä kovan hinnan?

Miksi yritykset palkkaavat jatkuvasti itsensä näköisiä ihmisiä – ja maksavat siitä kovan hinnan? Yritykset palkkaavat usein tiedostamatta itsensä näköisiä ja oloisia ihmisiä, joka saattaa olla riski kannattavuuden ja kasvun kannalta. Amiko Executive Searchin suorahaun asiantuntijamme Jukka Alanne kertoo seuraavaksi tyypillisimpiä syitä ”itsensä näköisten” työtekijöiden palkkaamiselle sekä siihen, miksi siitä usein

Lue koko juttu

Työhakemus, joka herättää kiinnostuksen

Työhakemus, joka herättää kiinnostuksen Työhakemus, joka tunnetaan usein myös hakemuskirjeenä, on CV:tä täydentävä muutaman sivun mittainen teksti, jossa avaat tarkemmin osaamistasi ja motivaatiotasi työpaikkaan liittyen. Keskeisin syy työhakemuskirjeen kirjoittamiseen rekrytoijan näkökulmasta on nähdä, onko hakija todella ymmärtänyt, mistä kyseisessä työssä on kyse. Onkin siis tärkeää räätälöidä työhakemustasi hakemasi työpaikan kriteerien

Lue koko juttu
Scroll to Top