In English
In English

Tiede henkilöarviointien taustalla veti puoleensa – Hanna Haapanen vaihtoi hotellialan työyhteisöjen ja yksilöiden kehittämiseen

Hanna Haapanen on johtanut Thomas Suomen toimintaa reilun vuoden verran

Liiketoiminnan kehittäminen ja asioiden eteenpäin vieminen on Hanna Haapaselle työelämän suola. Kehittämistä ja eteenpäin viemistä Haapanen onkin reilun vuoden aikana päässyt tekemään, kun Thomas Suomen toimintaa lähdettiin uudistamaan ja tuomaan tälle vuosikymmenelle.

Henkilöarvioinnin palveluja tarjoava Thomas Suomi on Haapasen ohjaksissa siirtänyt kaikki koulutuksensa verkkoon etäkoulutuksiksi, uusinut verkkosivunsa, liittynyt yrityksenä LinkedIniin, jalkauttanut kykytesti GIA:n suomenkielisen version Suomen markkinoille ja aloittanut määrätietoisen tunnettuuden rakentamisen.

Thomas Suomi on osa Thomas Internationalia, 60 maassa toimivaa henkilöarviointeihin keskittynyttä yritystä.

Palvelut laajenevat tulevaisuudessa henkilöarvioinneista ja koulutuksista valmennuksiin

Suomessa Thomasin palvelutuotteet ovat olleet tarjolla jo vuodesta 1987, mutta vuoteen 2020 asti Suomen toimintaa johdettiin Ruotsista.

– Silloin Suomen konsultit eivät olleet yhtä kiinteästi yhteydessä päämieheen Isossa-Britanniassa. Thomas Internationalista saamamme tuki, niin markkinointimateriaaleissa kuin henkilöarviointien järjestelmienkin osalta, on merkittävä ja yhteydenpito on hyvin toimivaa, Haapanen sanoo.

Syy siihen, että Thomas Suomen johtaminen siirtyi Suomeen, on Amikossa. Amiko otti haltuunsa Thomasin Suomen liiketoiminnan vuonna 2020, ja nyt Amiko Analysis pyörittää Thomas Suomen toimintaa.

Hanna Haapanen on toiminut yrityksen liiketoimintayksikön johtajana vuoden 2021 tammikuusta. Thomasin palvelutuotteet olivat Haapaselle tuttuja aiemmasta työelämästä, sillä ennen hotellialaa Haapanen oli töissä valmennusorganisaatiossa, jossa oli käytössä Thomas-palvelutuotteet.

Hän kuvailee, että oma työelämä oli tienristeyksessä ja hänellä oli halu vaihtaa vielä muualle, kun ison yrityksen palkkalistoilla oli mennyt parikymmentä vuotta, viimeisimpänä toimenkuvana hotellin johtotehtävissä.

– Olen nauttinut Amikon toiminnan ketteryydestä ja työkulttuurista. Meillä kaikki auttavat toisiaan onnistumaan.

Tulevien vuosien aikana Thomas Suomen palveluja halutaan laajentaa kehittämään työelämää vielä henkilöarviointeja ja niihin liittyviä koulutuksia monipuolisemmin palveluin. Haapanen näkee isoja mahdollisuuksia valmentamisessa ja johtoryhmien sparraamisessa. Kun ihmiset ymmärtävät omaa ja muiden toimintaa työyhteisössä paremmin, on yhteistyö aina tuloksellisempaa.

– Meillä on selvä kilpailuetu muihin työyhteisöjä valmentaviin taloihin, että toimintamme vankka tukijalka on kaiken perustuminen perusteelliseen tutkittuun tietoon.

Helmikuussa 2022 Thomas julkaisi kaksi työnhakuilmoitusta, jossa yritykseen etsitään kahta yrittäjäpohjaista myyntihenkistä konsulttia.

– Seniorikonsulttimme ovat siirtymässä työelämästä eläkkeelle, ja olettavaa on, että tulemme tarvitsemaan jatkossa lisää tekijöitä, Haapanen vinkkaa ja kehottaa seuraamaan Thomasia esimerkiksi LinkedInissä, jotta Thomas Suomen uudet kuulumiset tavoittavat sinut varmasti.

Thomas-palvelutuotteet tukena rekrytointipäätöksissä ja työelämän kehittämisessä

Tutkittu tieto onkin yksi tärkeimmistä asioista, joihin Haapanen palaa useaan kertaan. Thomas-tuotteet ovat auditoituja ja tutkimukseen perustuvia henkilöarviointeja ja testejä. Thomas-palvelutuotteet auttavat tekemään oikeita päätöksiä rekrytoinneissa sekä henkilöstön, tiimien ja organisaatioiden johtamisessa ja kehittämisessä.

– Meidän tehtävämme on toimia tulkkeina henkilön ja arvioinnin välillä. Eli kertoa, mitä henkilö on itsestään sanoittanut testimme avulla eikä olettaa mitään, Haapanen kuvailee.

Hän painottaakin, että Thomas-tuotteiden kouluttajina Thomas Suomen konsulteilla ja kouluttajilla on laaja vastuu siinä, että koulutettavat käyttävät analyysejä ja testejä oikein. Thomas-palvelutuotteiden asiantuntijoiksi kouluttautuvat muun muassa oppilaitosten edustajat, jotka käyttävät henkilöarviointeja esimerkiksi tutkintotavoitteisissa koulutuksissa.

Lisäksi asiantuntijoille suunnattuihin sertifioiviin- sekä käyttökoulutuksiin osallistuvat usein yrittäjät, jotka ovat tekemisissä koulutusten, organisaatioiden ja yksilöiden kehittymisen sekä rekrytointien kanssa. Myös yritykset, joissa rekrytoidaan paljon uusia tekijöitä hyötyvät Thomas Suomen koulutuksista.

– Meiltä saa aina apua, vaikka olisi itse sertifioitu käyttäjä, voi silti ostaa meiltä apua esimerkiksi palautekeskustelujen käymiseen, Haapanen antaa esimerkin.

Haasteena henkilöarviointien ja testien tunnettuuden kehittäminen

Tunnetuin Thomas-palvelutuote henkilöarviointien puolella on HPA, Henkilökohtaisen Profiilin Analyysi, joka kuvaa yksilön työkäyttäytymistä ja työskentelyvahvuuksia eri työtilanteissa.

– Meillä on vielä suuri työ siinä, että saamme paremmin markkinoille tietoa muista palvelutuotteistamme kuten GIA -kykytestistä, joka mittaa ihmisten koulutettavuutta tai kehityskeskustelun oivallisesta työkalusta Muokattava 360 -kyselystä.

Amiko Groupin sisällä Thomasin palvelutuotteet ovat ahkerasti käytössä toiminnan tukena sekä työkyvyn tukemisen ja henkilövalmennukseen keskittyneessä Amiko Työkykypalveluissa sekä suorarekrytointiin erikoistuneessa Amiko Executive Searchissa (AES).

Amiko Analysis ja Thomas Suomi

Thomas-palvelutuotteet tukevat liiketoiminnan johtamista, esihenkilötyötä, henkilöstön kehittämistä ja rekrytointeja. Amiko Analysis tarjoaa Thomas Internationalin palvelutuotteet Suomessa.

Vuonna 1981 perustettu Thomas International on psykometristen analyysien ja testien tunnetuimpia toimittajia maailmalla. Tuotteidemme avulla kehität henkilöstöäsi parempiin tuloksiin ja rekrytoit sekä pidät oikeat ihmiset yrityksessäsi.

Amiko Analysis on osa kotimaista Amiko Groupia. Thomas International tukee päätöksiä yli 32 000 yrityksessä ympäri maailmaa, 59 kielellä ja 60 maassa.

Amiko Group

Kotimaisen Amikon vahvuuksia on poikkeuksellisen laaja palveluvalikoima. Vuokratyöntekijöiden lisäksi Amikolta saa kattavat rekrytointipalvelut, soveltuvuus- ja henkilöstöarvioinnit, työkykypalvelut, ohjelmistopalvelut, meriliikenteen miehityspalvelut sekä palkanlaskenta- ja tilitoimistopalvelut.

Vuonna 2014 perustettu Amiko-konserni toimii valtakunnallisesti ja on yksi nopeimmin kasvavista yrityksistä toimialallaan.

hanna-haapala

Lisää juttuja

Scroll to Top