In English
In English

Kun rekrytointitarpeet elävät jatkuvasti – Viipurilainen löysi Amikosta aidosti joustavan kumppanin

Viipurilaisen kasvun tukena – Amiko vastaa muuttuviin rekrytointitarpeisiin

Viipurilainen Kotileipomo Oy on toisen polven perheleipomo, jonka juuret ulottuvat vuoden 1924 Viipuriin. Yritys keskittyy tekemään ruisleipää aidosta juuresta, lähiraaka-aineilla ja käsityöläismäisen otteen kautta. Viipurilaisella leipä otetaan tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa. Kävimme tapaamassa Viipurilaisen toimitusjohtajaa Tuomas Ylä-Hemmilää, joka kertoo seuraavaksi yrityksen kohtaamista henkilöstöön liittyvistä ongelmakohdista sekä Amikon kanssa solmitusta yhteistyöstä.

Yrityksen päivä alkaa tyypillisesti jo varhain, tuotannon pyöriessä yötä päivää, jotta leipä ehtii kauppoihin ajoissa. ”Viipurilaisen tahti saattaa olla kova, mutta tekemisen meininki pitää ihmiset liikkeessä”, toimitusjohtaja Tuomas Ylä-Hemmilä kertoo.

Yrityksen työyhteisö on tiivis, osaava ja tekee vahvasti yhteistyötä keskenään. Viipurilainen on ollut kovassa kasvuvauhdissa viimeisen vuoden aikana, yrityksen työntekijöiden kasvaessa yli 50 henkilöön.

 

 

Henkilöstötarpeet kasvun keskellä

Viipurilainen kohtasi rekrytoinnissa haasteita, kun voimakas kasvu sitoi keskeisiä resursseja ja vaikeutti henkilöstötarpeiden ennakointia. Osaavan ja luotettavan työvoiman löytäminen lyhyellä aikavälillä muodostui liian vaativaksi ilman vakituista ja luotettavaa yhteistyökumppania.

”Tarvitsimme reippaita työntekijöitä erityisesti tuotannon ja pakkauksen puolelle”, Ylä-Hemmilä kuvailee. Haasteeksi ei muodostunut osaamisen taso, vaan oikean henkilön löytäminen oikeaan aikaan. Myös yrityksen syrjäinen sijainti ilman helppoja julkisia kulkuyhteyksiä aiheutti yritykselle haasteita rekrytoinnissa.

Viipurilainen alkoi miettimään ratkaisuja rekrytoinnin ongelmiinsa, jolloin idea vuokratyöstä nousi esille. ”Ajatus vuokratyön hyödyntämisestä oli meillä erittäin käytännönläheinen: tarvitsimme lisäkäsiä nopeasti”, kertoo Ylä-Hemmilä.

Yhteistyö Amikon kanssa: akuuteissa tilanteissa nopeasti apua

Viipurilainen halusi löytää rekrytointikumppanin, joka pystyisi toimimaan joustavasti ja nopeasti – täyttäen kasvavan perheleipomon akuutit tarpeet. Amikon tarjoama henkilöstövuokrauspalvelu osoittautui toimivaksi ratkaisuksi – yhteistyö toimii arjessa, eikä vain paperilla.

Ylä-Hemmilä kertoo Amikon pystyneen toimimaan yrityksen tarpeiden mukaisesti silloinkin, kun varoitusaika on ollut lyhyt ja ratkaisu tarvittu nopeasti. “Yhteydenpidon yksinkertaisuus ja käytännönläheisyys ovat olleet yhteistyön kulmakiviä”, Ylä-Hemmilä kertoo.

Kokemus rekrytointiprosessista

Yhteistyössä on noussut esille etenkin sujuvuus ja luotettavuus, jonka ansiosta prosessi on toiminut kevyesti. ”Henkilöstövuokraus on mahdollistanut skaalautuvuuden, äkillinen poissaolo tai sesongin aikainen piikki ei ole vaikuttanut yrityksen toimintaan, kun on nopeasti auttava kumppani”, Ylä-Hemmilä kuvailee.

Vuokratyön suoraviivaisuus on yllättänyt positiivisesti Ylä-Hemmilän, sillä kynnys henkilöstövuokrauksen hyödyntämiselle olikin kuviteltua matalampi.

Tuloksista todellinen hyöty

Tulokset näkyvät yrityksen arjessa, Amikon kautta tulleet työntekijät ovat päässeet töihin nopeasti ja toimineet reippaasti vaativammissakin tilanteissa. ”Amikon avulla olemme voineet pitää pyörät pyörimässä silloinkin, kun oma rekrytointimme ei olisi ehtinyt reagoida ajoissa”, kertoo Ylä-Hemmilä.

Vuokratyö on antanut Viipurilaiselle mahdollisuuden joustoon ilman kiinteisiin kuluihin sitoutumista. Ylä-Hemmilä korostaa vuokratyön olevan välillinen, mutta todellinen hyöty.

Viipurilainen haluaa keskittyä tulevaisuudessa entistä enemmän vastuullisuuteen niin tuotannon kuin henkilöstön puolella. Yhteistyökumppaneiden rooli on myös tässä yhtälössä tärkeä – saman arvomaailman omaavat luotettavat kumppanit ovat merkittävä strateginen voimavara.

Joustavuus ensisijalla

Henkilöstövuokraus toimii yritysten apuna niin yrityksen kasvuvaiheessa tai vakituisen henkilöstön saatavuuden ollessa epävarmaa. Yli-Hemmilä kuvailee yhteistyötä Amikon kanssa toimivaksi, joustavaksi ja yrittäjämäisesti hoidetuksi. ”Amiko ei ole meille byrokraattinen toimija vaan kumppani, joka ymmärtää arjen tarpeet ja toiminnan”, Ylä-Hemmilä jatkaa.

Viipurilainen suosittelee Amikoa yhteistyökumppanina – hyvän kumppanin löytäminen on nimittäin harvinaisempaa kuin voisi luulla.

Tarvitsetko apua rekrytoinnissa tai haluatko sparrata vuokratyövoiman käytöstä? Ota meihin yhteyttä alla olevasta painikkeesta – pääset suoraan toimipistekohtaisiin yhteystietoihin.

IMG_6372 (1)

Lisää juttuja

Amiko Työkykypalveluille uusia valmentajia

Annu Toikka ja Visa Noponen ovat aloittaneet Amiko Työkykypalveluilla Amiko työkykypalveluiden tiimissä on aloittanut kaksi uutta työkykyvalmentajaa. Uudenmaan alueella työkykyvalmentajan roolissa on aloittanut Annu Toikka, joka on koulutukseltaan sosionomi (AMK) sekä restonomi (AMK). Seinäjoen ja Vaasan alueella työkykyvalmentajana on aloittanut Visa Noponen, joka on myös sosionomi (AMK) koulutukseltaan. Annu Toikka

Lue koko juttu

Amiko yhdistää työn ja tekijät – mikä on menestyksen taustalla?

Amiko yhdistää työn ja tekijät – mikä on menestyksen taustalla? Amiko on henkilöstövuokrauksessa Suomen suurimpia toimijoita, työllistäen valtakunnallisesti vuodessa noin 2000 ihmistä. Mihin kasvava menestys perustuu? Amikon henkilöstöpalveluiden myyntijohtaja Antti Jussila antaa vastaukset, miten asiakasyrityksen ja työnhakijan edut saadaan yhdistettyä. Amikon henkilöstöpalveluiden toimintaperiaatteena ovat merkityksellisyys, kunnioittaminen, vastuullisuus, aitous ja avoimuus

Lue koko juttu

Panasoft Oy siirtyi Marathon Software AB:n omistukseen

Panasoft Oy siirtyi Marathon Software AB:n omistukseen Amiko myi Panasoft Oy:n kaikki osakkeet Marathon Software AB:lle. Osakekauppa toteutui 2.6.2026. Vuonna 1982 perustettu Panasoft Oy tarjoaa merenkulun henkilöstöhallinnon ohjelmistoratkaisuja vuorosuunnitteluun, työajanseurantaan, palkanlaskentaan ja työntekijöiden pätevyyksien hallintaan sekä niihin liittyviä palkanlaskenta-, perehdytys- ja räätälöityjä kehityspalveluita. Yhtiö oli osa Amikoa noin kahdeksan vuoden

Lue koko juttu
Scroll to Top