In English
In English

Vastuullisuusohjelma antaa pohjan Amikon liiketoiminnan kestävällä kehittämiselle

Toimivat työmarkkinat, työurien pidentäminen, työn mielekkyys, tasa-arvoinen työelämä, osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen sekä osaavan työvoiman rekrytointi ovat Amikon liiketoiminnan ytimessä. Samalla ne ovat osa toimivan ja kantokykyisen yhteiskunnan elinehtoja. Amikon vastuullisuusohjelma tuo ratkaisuja näihin keskeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Yhteiskuntavastuu on syvällä Amikon toiminnan ytimessä ja olemassaolon syyssä. Halusimme koota toimintatapamme myös vastuullisuusohjelmaksi, jotta ymmärrämme itseämme paremmin ja voimme kehittyä suunnitelmallisemmin. Ohjelmalla sanoitamme arvomme ja toimintamme periaatteet sekä tunnistamme, mikä meihin vaikuttaa, mitä meiltä odotetaan ja mihin me voimme omalta osaltamme eniten vaikuttaa. Niin ikään tunnistamme tekemämme konkreettiset vastuullisuusteot, jotta voimme seurata, mitata ja arvioida niitä. Näin voimme kytkeä vastuullisuuden kiinteäksi osaksi liiketoimintamme kestävää kehittämistä.

Vastuullisuusohjelma toteutettiin vuoden 2023 aikana yhdessä kumppanimme Virnex Groupin kanssa. Ohjelmaa varten haastattelimme kumppaneitamme ja henkilöstöämme. Ohjelma julkaistiin tammikuussa 2024.
Voit lukea vastuullisuusohjelmamme keskeisimmät teemat täältä! 

Kestävämmän työnelämän puolesta,
Jari Parkkinen, toimitusjohtaja

Amiko vastuullisuusohjelma

Lisää juttuja

Työkykyneuvonta auttaa työntekijää ja hyödyttää työnantajaa säästöillä

Amiko on luottamuksellinen palveluntuottaja, jonka asiantuntijat voivat käynnistää yksilöllisen työkykyneuvonnan nopeasti. Se on lisätyökalu esihenkilön, HR:n ja työterveyshuollon työkalupakkiin. Amikon kynnyksetön palvelu on sovitteleva. Toiminta ei koskaan jää puheen tasolle, vaan se päätyy ratkaisuun. Työntekijän suoritustason aleneminen voi johtua useista eri syistä, ja työntekijän voi olla vaikea puhua aiheesta. Työpaikassa

Lue koko juttu
Solmaster sai Verkkotilistä sopivan tilitoimiston

Verkkotilit ja Solmaster -kirjanpitoa ja kumppanuutta

Vuonna 1976 perustettu Solmaster on 47 vuodessa kasvanut merkittäväksi kemian alan toimijaksi. Yritys valmistaa monipuolisen valikoiman teollisuuskemikaaleja ja lattiapinnoitteita ammattilaisille ja omatoimirakentajille. Kuluneena vuonna Solmaster aloitti yhteistyön lahtelaisen tilitoimisto VerkkoTilin kanssa.  Solmasterin työ kestävän kehityksen edistämiseen alkoi jo vuonna 1987, kun yritys aloitti kasviöljypohjaisten työstönesteiden kehittämisen. Pia Areva, Solmasterin tuotantopäällikkö,

Lue koko juttu
Scroll to Top