In English
In English

Miten sovittaa yhteen työnteko ja opiskelu?

Kohoavien elinkustannusten keskellä moni opiskelija miettii, millä tavalla omaan kuukausibudjettiin voisi saada lisää liikkumavaraa ja miten helpottaa varsinaiseen työelämään siirtymistä opiskelujen jälkeen. 

Voisiko työnteon ja opiskelun yhdistäminen olla järkevää ja millä tavalla sen voisi omalla kohdallaan toteuttaa? Mistä löytyy sopivia työpaikkoja, joissa osa-aikainen työteko tarvittavin joustoin onnistuu ja riittävätkö omat voimavarat pyörittämään opiskeluja ja työntekoa samaan aikaan? 

Nämä ovat kysymyksiä, joihin opiskelija joutuu hakemaan vastauksia matkallaan kohti vauraampaa opiskelijaelämää. Tässä on muutama vinkki, joka voi auttaa asiassa eteenpäin.

Opiskelun ja työn balanssi

Tänä päivänä ei tarvitse enää välttämättä soittaa sukulaisen firmaan ja kysellä iltatöitä taikka töitä loman tai sesongin ajaksi. Toimivia kanavia ja työnvälitystä on tarjolla ja osaaville ja motivoituneille tekijöille tarvetta kaikkialla. Kannattaa mieluummin pohtia, minkä alan töitä haluaa tehdä ja minkä verran kykenee ottamaan töitä vastaan ilman, että opiskelut kärsivät. Onko paras työaika iltaisin koulupäivän päätteeksi, viikonloppuisin vai voisiko jonkun päivän käyttää kokonaan työntekoon? Kaikki riippuu siitä kuinka tiivistä opiskelutahti on.

Otamme soiton Amikon Helsingin konttorille ja kysymme asiasta.

-Tällä hetkellä meillä on useampi tekijä, jotka tekevät osa-aikaisesti töitä opintojen ohella. Tarvetta on etenkin kaupan alalla, rakennuksilla ja ravintola-alalla. Alkuun pääsee parhaiten, kun kertoo meille osaamisestaan ja minkä verran voi sitoutua tekemään töitä. Me työllistämme hyviä tekijöitä kaikenlaisissa elämäntilanteissa ja autamme sopivan paikan löytämisessä, kertoo henkilöstökonsultti Jasmiina Kumpulainen.

-Kannattaa katsoa alkuun meidän avoimet työpaikkamme tai täyttää avoin hakemus. Siinä voi kertoa omasta osaamisestaan ja tavoitteistaan. Tavoitteemme on tehdä työnhaku sujuvaksi ja helpoksi, jotta oikeat tekijät ja työt saadaan parhaiten kohtaamaan.

Hyödynnä oppimiasi asioita ja saatua kokemusta

Moni kaipaa lukemisen vastapainoksi jotakin fyysisempää ja konkreettisempaa tekemistä. Osa-aikainen työ opiskelujen rytmiin sovitettuna voi olla juuri sellainen. Parhaimmillaan koulussa opiskeltavia asioita pystyy hyödyntämään myös työnteossa ja siirtämään sitä kautta saadut opit suoraan käytäntöön.

Alakohtaista työntekoa kannattaa hyödyntää myös opiskelujen edistämiseen. Oppilaitoksesta riippuen opintojen ohessa tehtäviä töitä voidaan monesti hyväksilukea osaksi opintoja. Kannattaa olla aktiivinen ja selvittää tämä mahdollisuus oppilaitoksen kanssa.

Pitkän uran henkilöstöpalveluiden parissa tehnyt Amikon henkilöstöpäällikkö Anne Viinamäki on välittänyt urallaan satoja ja tuhansia työntekijöitä erilaisiin tehtäviin.

-Hyvin hoidettu osa-aikatyö saattaa olla väylä vakituiseen työsuhteeseen opintojen jälkeen. Tuttu tyyppi, joka on hoitanut hommansa säntillisesti ja samalla suoriutunut opinnoista on kovaa valuttaa työmarkkinoilla. Silloin satunnaisella työnteolla on vauraamman opiskeluajan lisäksi saatu myös pääomaa pitkälle tulevaisuuteen, muistuttaa Anne.

Katso tästä oman paikkakuntasi avoimet työpaikat.

opiskelu2

Lisää juttuja

Amiko työkykypalvelut vahvistaa tiimiään

Amikon työkykypalveluissa on aloittanut uusi työkykyvalmentaja, Jasmine Jmaali. Jasmine on koulutukseltaan toimintaterapeutti (AMK), joka on täydentänyt osaamistaan työkykykoordinaattori- koulutuksella. Jasminen työkokemus koostuu muuan muassa asiakaspalvelu- ja vakuutusalan tehtävistä sekä mielenterveyspalveluista sosiaali- ja terveysalalla. Monipuolinen työkokemus auttaa ymmärtämään asiakkaiden tilanteita moniuloitteisesti ja löytämään ratkaisuja erilaisiin haasteisiin. Toimintaterapeutin koulutus tuo uusia menetelmiä

Lue koko juttu

Amikon suorahaku – Löydä oikeat avainhenkilöt

Kun yritys kasvaa ja kehittyy, tulee eteen hetkiä, jolloin tarvitaan kokeneita ja osaavia ammattilaisia viemään organisaatiota eteenpäin. Etsitpä sitten johtajaa, asiantuntijaa tai avainhenkilöä, joka tuo mukanaan strategista näkemystä ja uusia mahdollisuuksia, suorahaku voi olla ratkaisu. Sen avulla löydetään oikeat ihmiset juuri silloin, kun heitä tarvitaan. Suorahaku tarkoittaa, että rekrytointiammattilaiset etsivät

Lue koko juttu

Kun oma verkosto ei riitä: OP System Oy löysi huippumyyjän Amikon suorahakua hyödyntämällä

Helppoa, mukavaa ja tehokasta – rekrytointi OP Systemin kokemana OP System Oy on materiaalinkäsittelykoneiden, kierrätyksen ja jätehuollon ratkaisuihin erikoistunut yritys. Yritys maahantuo ja myy laadukkaita laitteita, jotka tukevat asiakkaiden toimintaa ympäristöystävällisellä ja tehokkaalla tavalla. Joakim Monto toimii OP Systemillä vastuullisessa roolissa, jossa henkilöstöresurssien riittävyys ja osaaminen ovat keskeisiä menestystekijöitä. Ennen

Lue koko juttu

Amiko työkykypalvelut ja yksilöllinen muutosturvavalmennus johti työllistymiseen

Amiko työkykypalvelut järjesti Horeca-alan yrityksen irtisanotuille työntekijöille työllistymistä tukevaa muutosturvavalmennusta. Työntekijöille järjestettiin infotilaisuus, jossa kerrottiin Amikon muutosturvapalveluista. Kaikki työntekijät päättivät lähteä mukaan valmennukseen. Kaikki valmennukseen osallistuvat päättivät hyödyntää valmennuksen palveluista henkilöarviointi ja kykytestausmenetelmiä; HPA-henkilökohtaisen profiilin analyysiä ja GIA-kykytestiä. Näistä valmennettava saa käyttöönsä arvokasta tietoa omista vahvuuksistaan, toimintatyylistään sekä kehittymispotentiaalistaan, tiedonkäsittelynopeudestaan

Lue koko juttu
Scroll to Top