In English
In English

Johtajuustaidot uudelle tasolle – Thomas Suomen uusi menetelmä auttaa rekryissä ja johtajien koulutuksessa

Johtajuus on liiketoiminnan sielu. Se on punainen lanka, joka kutoo organisaation erilaiset osaset yhteen, määrittää kulttuurin, ja kantaa yrityksen visiota eteenpäin. Hyvät johtajat voivat nostaa yrityksen toiminnan uusiin korkeuksiin, innostaa tiimejä saavuttamaan mahdottoman näköiset tavoitteet ja luoda työympäristön, jossa jokainen työntekijä voi kukoistaa.

Huono johtajuus on myrkkyä organisaatiolle. Pahimmillaan se aiheuttaa kyvykkäiden työntekijöiden lähtemisen, tehotonta ja väärille urille vievää toimintaa ja yleistä tyytymättömyyttä. Oikeanlainen johtajuus on yksi menestyksen avain, kun taas vääränlainen johtaminen vie pahimmillaan koko organisaation kohti epäonnistumista.

Sanotaan, että työntekijät eivät jätä yritystä vaan he jättävät johtajansa.

Menestystä tavoittelevan organisaation on  mahdotonta toimia panostamatta oikeanlaiseen johtajuuteen omassa toiminnassaan.

Miten johtajuuteen sitten voi panostaa?

Nykyään tiedetään, että vaikka tietyt persoonallisuuden piirteet ovat johtajalle tarpeen niin johtajuus ei kuitenkaan ole synnynnäinen lahja, vaan taito, jota voidaan oppia ja kehittää. Persoonallisten piirteiden lisäksi johtajana onnistumiseen vaikuttaa vahvasti johtajan itsetuntemuksen syvyys.

Persoonallisuusarviointi (Thomas HPTI) purkaa johtajuuden ensi kertaa selkeään ja ymmärrettävään muotoon. Se mittaa kuutta johtajan työssä menestymisen kannalta keskeistä persoonallisuuden piirrettä ja johtamispotentiaalia. Näiden lisäksi se kiinnittää huomion myös siihen, mikä johtajan työssä saattaa muodostua menestyksen esteeksi henkilölle tai organisaatiolle. Persoonallisuusarvioinnin avulla organisaatio voi tunnistaa henkilöt, joilla on potentiaalia menestyä johtajana ja antaa näkemystä siitä kuinka henkilö voi kehittää omia johtamistaitojaan.

Thomas Suomen liiketoimintayksikön johtaja Hanna Haapanen on todella innoissaan uudesta persoonallisuustestistä.

-Olen innoissani, että saamme tuoda suomalaisille organisaatioille näin kattavan työkalun johtajuuden kehittämiseen. Olemme saaneet pilottiasiakkailtamme todella hyvää palautetta ja odotamme, että pääsemme näkemään mahdollisimman monen suomalaisen organisaation ottavan johtajuuden yhdeksi kilpailuvaltikseen.

-Ensimmäinen koulutuksemme pyörähtää tämän kuun lopussa ja se soveltuu kaiken kokoisille organisaatioille johtajuuden kehittämiseen. Me koulutamme sertifioituja osaajia yritysten sisälle tai meiltä voi ostaa valmennuksen myös suoraan palveluna.

Katso koulutuskalenteristamme itsellesi sopiva aika ja lähde viemään itsesi ja organisaatiosi johtamistaidot uudelle tasolle meidän ja yli 11 000 muun Thomasiin luottavan yrityksen kanssa!

Thomas Suomi kuuluu Amiko-konserniin ja auttaa yrityksiä onnistumaan rekrytoinneissa sekä henkilöstön, tiimien ja organisaatioiden johtamisessa ja kehittämisessä. Käytämme apuna kansainvälisesti validoituja Thomas Internationalin henkilöarviointeja, joita edustamme Suomessa yksinoikeudella.  

Henkilöarviointien hyödyistä voit lukea lisää täältä! 

Hanna Haapanen valmentaa huomisen johtajia

Lisää juttuja

Muutosturvavalmennus on irtisanotulle aina henkilökohtainen palvelu

Muutosturvapalvelu on lakisääteinen irtisanotulle työntekijälle, joka on ollut työsuhteessa yli viisi vuotta yli 30 hengen yrityksessä. Yksityisen puolen muutosneuvotteluiden, ja julkisen tahon vastaavan yhteistoimintaneuvotteluiden, jälkeen irtisanovan tahon olisi löydettävä vastuullinen toimija tuottamaan muutosturvavalmennuksen palvelut. Tarjokkaita on paljon, mutta harvalla yhdistyvät Amikon tapaan ihmisen kohtaamisen ammattitaito ajankohtaisiin tietoihin työelämästä. – Muutosturva-ala

Lue koko juttu

Amiko työkykypalvelut kasvattaa jälleen tiimiään

Amiko työkykypalveluissa on aloittanut uusi työkykyvalmentaja, yhteisöpedagogi (AMK) Pauliina Klasila. Pauliina työskentelee pääosin Oulussa sekä palvelee asiakkaitamme myös Rovaniemellä, Kemissä, Torniossa ja Raahessa. Pauliinan työura koostuu erilaisista tehtävistä työllisyyspalveluissa, hyvinvointia edistävissä hankkeissa ja varhaiskasvatuksessa (jotka ovat tukeneet yksilöiden hyvinvointia ja osallisuutta) sekä maahanmuuttajatyöstä. Lisäksi hän on tuottanut toiminimellä personal trainer-palveluita

Lue koko juttu
Satu Mansikkamäki lemmikkinsä kanssa

Satu Mansikkamäki uudeksi työkykyvalmentajaksi

Amikon työkykypalveluissa on aloittanut uusi työkykyvalmentaja, Satu Mansikkamäki. Satu on kokenut sosionomi (AMK), jolla on erikoisosaamista työkykykuntoutuksesta ja ammatillisesta kuntoutuksesta. Satulla on monipuolista kokemusta aikuissosiaalityöstä, pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä, mielenterveys- ja päihdetyöstä sekä yrittäjyydestä. Laajan kokemuksensa ja koulutuksensa ansiosta hänellä on kyky ymmärtää monenlaisia työkyvyn haasteita ja löytää niihin ratkaisuja. Satu auttaa

Lue koko juttu

Oivalluksia, onnistumisia ja johtamisen kehitystä – Heidin matka työelämän ytimeen

Heidi – Ihmisten ja työelämän tuloksellisen kehittämisen asialla Heidi aloitti uransa Thomasin henkilöarviointien parissa vuoden 2020 alussa. Heidin sydän sykkii sille, että työelämässä johtaminen ja vuorovaikutus tiimeillä toimisivat organisaation ihmisiä sitouttavalla ja työhyvinvointia tukevalla tavalla. Nämä seikat tutkitusti lisäävät organisaation ja tiimien tuloksellisuutta. Erittäin tärkeää on myös osuvien henkilövalintojen tekeminen

Lue koko juttu
Scroll to Top