In English
In English

Pysyvyyttä vai vaihtelua- Vakituinen työ vai osa-aikainen työ?

Näin kesälomien aikaan moni miettii tervetulleen tauon ohessa tulevia työkuviota. Työelämä on monelta osin murroksessa ja tällä hetkellä yhtenä trendinä näkyy halu sovittaa omaa elämää, työntekoa ja mahdollista opiskelua tai perhettä yhteen aiempaa joustavammin. Moni pohtii antaako perinteinen työnteon malli siihen täyttä mahdollisuuutta.

Vuokratyö Amikon kautta tarjoaa perinteistä työnhakua nopeamman ja usein myös joustavamman väylän työelämään. Palkkaus on kannustava, vähintään samaa luokkaa, joskus jopa hiukan suurempi kuin työllistyessään suoraan kyseisen yrityksen palkkalistoille.

Monelle työntekijälle Amiko voi olla väylä uudelle uralle. Työsuhteen aikana on mahdollista työskennellä monella eri alalla ja tutustua sitä kautta erilaisiin työpaikkoihin ja tehtäviin. Työskentely tapahtuu Amikon palkkalistoilla ja mieluisan paikan löytyessä tarjoutuu usein mahdollisuus valita siirtyäkö vakituiseksi työntekijäksi asiakasyritykseen vai pysyäkö edelleen Amikon työntekijänä.

Kun valitset työnantajaksesi Amikon, osaavana tekijänä pääset nopeasti oman alasi töihin ja saat tehdä töitä haluamallasi tavalla – kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti, päivätyönä tai vuorotyönä. Meille sinä olet tärkeä ja haluamme, että työelämä on mutkaton osa muuta elämääsi. Kannamme sinusta vastuun, vaikka teetkin työsi asiakasyrityksessämme.

Millainen työ sopisi sinulle parhaiten? Haluatko vakituisen paikan vai kaipaatko joustavuutta ja vaihtelua? Hae auki oleviin paikkoihimme tai täytä avoin hakemus ja kerro mitä olet etsimässä! Me autamme sinua eteenpäin. 

osa-aikainen

Lisää juttuja

Amikon kautta Järjestyksen tekijäksi

Elias työllistyi kauttamme järjestyksenvalvojaksi ja halusi jakaa kokemuksiaan. Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu järjestys.fi-sivustolla. Hänen tarinansa alkoi sattumalta liikenteenohjausvuorosta toukokuussa 2024, ja nyt hänellä on takanaan kymmeniä työvuoroja Amikon kautta Järjestyksen toimeksiannoissa. Elias kertoo: Minusta on suuri rikkaus löytää työ, jossa pystyy aidosti viihtymään. Olen Elias. Muutin huhtikuun 2024 lopussa Tampereelle

Lue koko juttu
Scroll to Top