Haemme asiakkaallamme Hollolan Viilu ja Laminaatti Oy:lle tuotantotyöntekijöitä prässilinjanhoitajaksi Hollolaan.
Hollolan Viilu ja Laminaatti on vuonna 1994 perustettu perheyritys, jonka toimitilat sijaitsevat Tiiriskankaan teollisuusalueella Hollolassa. HVL:n taustalla on vahvaa puusepänosaamista jo kolmannessa polvessa. HVL toimii pääasiassa Suomen markkinoilla, mutta vientiä ja yhteistyöprojekteja on ollut mm. Pohjoismaihin. Yhtiön valmistamia viilupintoja on nähtävissä kansainvälisesti HVL:n asiakkaiden tuotteissa. Ammattitaitoisen henkilöstön, sekä laajan konekannan johdosta HVL pystyy tarjoamaan korkealaatuisia ja yksilöityjä puusepän puolivalmistetuotteita asiakkailleen.
Millainen työ sinua odottaa?
Tuotannon operaattorina olet tärkeä osa tuotannon toimintaa ja tehtävässä toimit pääasiassa prässilinjanhoitajana. Työtehtävät voivat vaihdella tarpeen ja kiinnostuksesi mukaan. Omalla työpanoksellasi ja kasvavalla ammattitaidollasi olet varmistamassa tuotteiden parhaan laadun sekä tehokkaan tuotannon.
Työt alkavat elo-syyskuun aikana. Kyseessä on 2-vuorotyö, joten huomioithan tämän paikkaa hakiessasi.
Alkuun työsuhde solmitaan sinun ja Amikon välille 6-12kk määräaikaisella työsopimuksella, jonka jälkeen sinulla on mahdollisuus vakinaistua asiakkaamme kirjoille toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Palkkaus on sopimuksen mukaan, noin 14-16€/h + työehtosopimuksen mukaiset lisät.
Toivomme sinulta aktiivista ja itsenäistä työotetta sekä hyviä yhteistyötaitoja. Arvostamme joustavuutta, hyvää asennetta ja halua oman ammattitaidon ja työpanoksen kehittämiseen. Aiempi kokemus tuotannon työtehtävistä ja tehtävään soveltuva koulutus katsotaan eduksi. Trukilla ajotaito katsotaan myös eduksesi.
Kuulostaa hyvältä, mutta miksi hakisin töitä juuri Amikon kautta? Amiko tarjoaa kaiken tasoisille teollisuusalojen ja tuotannon ammattilaisille laajan valikoiman töitä. Olemme sinulle reilu, luotettava ja joustava työelämän kumppani. Amikolla on hyvä maine työmarkkinoilla. Pyrimme aina etsimään parhaat mahdolliset ratkaisut työllistymisesi tueksi. Amikolaisena saat:
- Vähintään TES:in mukaisen palkkauksen – palkkausjärjestelmämme on kannustava, joskus jopa suurempi kuin työllistyessä suoraan yrityksen palkkalistoille.
- Laajasti erilaisia työmahdollisuuksia – meillä on kattavat verkostot ja laaja työpaikkavalikoima niin osa-aikaisia, kokopäiväisiä kuin sesonkitöitä monelta eri alalta. Kun sopiva työ löytyy, monille tarjoutuu myös mahdollisuus siirtyä vakituiseksi työntekijäksi asiakasyritykseen.
- Oman yhteyshenkilön ja yksilöllistä työnhakua – Amikolta saat henkilökohtaista palvelua ja oman tutun yhteyshenkilön, johon voit olla suoraan yhteydessä.
- Kattavat työterveyspalvelut, normaalin eläkekertymän ja sairausajan palkan sairauden sattuessa – Vaikka teetkin työsi asiakasyrityksessämme, olet amikolainen ja kannamme sinusta vastuun ja huolehdimme eduistasi.
- … vai kenties jotain ihan uutta urallesi? Autamme myös alanvaihdossa. Räätälöidyt uravalmennukset auttavat päivittämään osaamistasi ja löytämään uuden suunnan urallasi.
Jos kiinnostuksesi heräsi ja etsit työtä tuotannon tehtävien parista, lähetä hakemus meille mahdollisimman pian verkkosivuillamme amiko.fi. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Mahdollisiin kysymyksiisi vastaa Amikon Viivi, p. 050 409 3854, viivi.teppinen@amiko.fi.
Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse vastaanotettuja hakemuksia vaan jätäthän hakemuksen nettisivujemme kautta tietosuojasyistä. Please note that we do not process applications submitted by e-mail, so please submit your application via our website for privacy and data protection reasons.
Amiko on kotimainen henkilöstöpalveluihin keskittynyt yritys. Toimintamme taustalla ovat vankka kokemus ja laaja toimialatuntemus. Tarjoamme töitä, jotka joustavat elämäntilanteesi mukaan, tuovat uusia haasteita tai kasvattavat osaamistasi -sinun tarpeesi mukaisesti. Työllistämme sinut ja pidämme sinusta huolta urapolullasi. Tutustu meihin sivuillamme www.amiko.fi – olemme myös Facebookissa @amikooy ja Instagramissa @amikosuomi
Amiko is a Finnish company focused on personnel services. Our operations are built on extensive experience and broad knowledge of various industries. We are offering you work that fits your lifestyle, brings new challenges, or helps you develop your competences – it is up to you! We will employ you and take care of you on your career path. Get to know us on our website www.amiko.fi – we are also on Facebook @amikooy! and on Instagram @amikosuomi