Ruokakaupan myyjä

Kiinnostaako työskentely K-Marketissa Porin keskusta-alueella?

Hei sinä ahkeran ja aurinkoisen asiakaspalveluasenteen omaava tiimipelaaja, jolle kaupan alan arki on jo tuttua: etsimme juuri sinua!

Haemme asiakkaallemme Porin keskustan alueella sijaitseviin K-Marketteihin myyjiä syksystä eteenpäin. Tulevassa työssäsi tehtävänäsi on kaikki pienen K-marketin monipuoliset tehtävät. Toivomme sinulta aikaisempaa kokemusta päivittäistavarakaupassa työskentelystä, mutta myös esimerkiksi huoltoasemalta kerrytetty työkokemus on arvokasta. Tässä työssä hyvä asenne on kultaakin kalliimpaa: olethan siis oma-aloitteinen ja ennen kaikkea asiakaspalveluhenkinen tiimipelaaja, jolla on motivoitunut asenne työntekoa kohtaan. Veikkauksen, postin ja matkahuollon osaaminen katsotaan eduksesi, tarvittaessa näiden pariin perehdytetään. Tehtävän luonteen vuoksi edellytämme suomen kielen osaamista sekä täysi-ikäisyyttä.

Työt alkavat sopimuksen mukaan sopivan henkilön löydyttyä. Työvuoroja on kaupan aukioloaikojen mukaisesti. Kerrothan hakemuksessasi, minkä verran pystyisit viikossa työskentelemään ja milloin pystyisit aloittamaan työt.

Kiinnostuitko? Siinä tapauksessa jätä hakemuksesi pikimmiten osoitteessa www.amiko.fi ja nappaa itsellesi uusi työ! Mahdollisiin kysymyksiisi vastaa Amikon Lilja, p. 050 530 0556, lilja.tikka@amiko.fi.

Amiko on kotimainen henkilöstöpalveluihin keskittynyt yritys. Toimintamme taustalla ovat vankka kokemus ja laaja toimialatuntemus. Tarjoamme töitä, jotka joustavat elämäntilanteesi mukaan, tuovat uusia haasteita tai kasvattavat osaamistasi – sinä päätät! Työllistämme sinut ja pidämme sinusta huolta urapolullasi. Tutustu meihin sivuillamme www.amiko.fi – olemme myös Facebookissa @amikooy!

  • Alue: Satakunta
  • Paikkakunta: Pori
  • Toimiala: Kauppa/myynti
  • Haku päättyy: 21.08.2022 21:00
  • Työsuhde: Määräaikainen
  • Työn laatu: Osa-aikainen
  • Palkkaus: tes
  • Paikkojen määrä: 2
  • Työ alkaa: Elo-/syyskuulla
  • Ilmoitusnumero: 43339051

Hae tätä työpaikkaa!

Kysy lisää

Lilja Tikka
Henkilöstökonsultti
0505300556
lilja.tikka@amiko.fi