Haemme asiakkaallemme osaavia maanrakennustyöntekijöitä Tampereen ja Pirkanmaan alueelle.
Työtehtäviäsi voi olla ovat esimerkiksi rakennustyömaiden perustus- ja maanrakennustyöt, talojen pohja- ja piharakenteet sekä putkistojen ja muiden maarakennuselementtien asennustyöt. Edellytämme hakijalta alan kokemusta useamman vuoden ajalta. On tärkeää, että hallitset erilaisten maanrakennuksessa käytössä olevien työkalujen käytön ja piirustusten lukutaidon. Laserin käyttötaito ja koneenkäyttöosaaminen katsotaan eduksi.
Hyvä asenne tekemistä ja työtä kohtaan on ehdottoman tärkeää! Lisäksi maanrakennustyö vaatii hyvää peruskuntoa.
Arvostamme työturvallisuutta. Odotamme, että sinulla on työturvallisuuskortti, tieturva 1 kortti ja erinomainen suomen kielen taito. Oman auton käyttö mahdollisuus katsotaan eduksi.
Työt alkavat sopimuksen mukaan, arviolta huhtikuussa. Töitä riittää ainakin puoleksi vuodeksi, mutta tarvittaessa pidempäänkin.
Palkkaus sopimuksen mukaan, noin 13-16e. Tehtävässä on käytössä infra-alan työehtosopimus.
Mikäli kiinnostuksesi heräsi, lähetä hakemuksesi meille mahdollisimman pian osoitteessa amiko.fi, ja saatat kuulla meistä pikemmin kuin arvaatkaan! Mahdollisiin kysymyksiisi vastaa Amikon Viivi, p. 050 409 3854, viivi.teppinen@amiko.fi.
Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse vastaanotettuja hakemuksia vaan jätäthän hakemuksen nettisivujemme kautta tietosuojasyistä. Please note that we do not process applications submitted by e-mail, so please submit your application via our website for privacy and data protection reasons.
Amiko on kotimainen henkilöstöpalveluihin keskittynyt yritys. Toimintamme taustalla ovat vankka kokemus ja laaja toimialatuntemus. Tarjoamme töitä, jotka joustavat elämäntilanteesi mukaan, tuovat uusia haasteita tai kasvattavat osaamistasi -sinun tarpeesi mukaisesti. Työllistämme sinut ja pidämme sinusta huolta urapolullasi. Tutustu meihin sivuillamme www.amiko.fi – olemme myös Facebookissa @amikooy ja Instagramissa @amikosuomi
Amiko is a Finnish company focused on personnel services. Our operations are built on extensive experience and broad knowledge of various industries. We are offering you work that fits your lifestyle, brings new challenges, or helps you develop your competences – it is up to you! We will employ you and take care of you on your career path. Get to know us on our website www.amiko.fi – we are also on Facebook @amikooy! and on Instagram @amikosuomi