Marraskuussa 260 avointa työpaikkaa – “Sivustolla kävi kova kuhina”

Amikon marraskuu 2021 lukuina

Amiko on henkilöstöpalveluyritys, jonka kautta työllistyy kuukausittain satoja osaavia tekijöitä eri aloille ja eri puolille Suomea.

Marraskuu oli Amikolle varsin vilkas, kuten luvuistakin huomaa. Peräti 260:n avoimeen työpaikkaan on kauttamme haettu osaavia työntekijöitä. Marraskuussa sivuillamme riitti liikennettä ja työpaikkoja selailtiin kuukauden aikana liki 15 000 kertaa.

Amikon marraskuu 2021 lukuina
Amikon marraskuu 2021 lukuina. Kuva aukeaa suuremmaksi klikkaamalla.

– Olemme erittäin tyytyväisiä marraskuun lukuihin ja sivustolla kävi kova kuhina. Vaikka aika on juuri nyt epävakaa, pandemian kanssa on opittu elämään ja työmarkkinoilla on kova imu. Vuokratyövoiman tarve on edelleen kova vuoden loppua kohden, Amikon liiketoimintajohtaja Riku Rahikainen kommentoi.

Eniten avoimia työpaikkoja tarjottiin Uudellamaalla, mutta myös Pohjois-Pohjanmaalle ja Päijät-Hämeeseen kaivattiin runsaasti eri alojen ammattilaisia. Eniten vuokratyövoiman kysyntää oli rakennus- ja purkualalla, kiinteistönhuollon ja siivouksen parissa sekä teollisuuteen ja tuotannon tehtäviin.

Marraskuun aikana vastaanotimme yhteensä 1035 työhakemusta, joista haastatteluihin päätyi 584 hakijaa. Toivomme hakemuksia avoimiin työpaikkoihin matalalla kynnyksellä ja myös ilman aikaisempaa alan työkokemusta.

Tarkista kaikki Amikon avoimet työpaikat eri aloille ja ympäri Suomen. Hae!